Miksi ei voida nähdä useammin? Miksi sen pitää asua niin kaukana?
Onneksi sentään on kännykät. Ja unet. Vilkkaita unia onkin tullut
nähtyä. Ei ne vaan oikein riitä. Haluaisin olla koko ajan sen lähellä.
Tätä en tietenkään tunnusta sille, ettei se vaan luule että mä olen
jotenkin rakastunut siihen. Koska en mä ole. En anna itselleni edes
lupaa ajatella rakkautta ja sitä yhtä aikaa. Tämä on vaan tällaista
tapailua, eikä tästä koskaan tule mitään sen enempää. Se on vaan
sellainen hoito. Ei saa rakastua, koska en halua sitoa tai kahlita sitä
mihinkään, mihin se ei ole valmis. Ja ehkäpä en itsekään olisi valmis.
Eihän me edes tunneta! Haluaisin kyllä oppia tuntemaan sen paremmin.
Mutta toisaalta pelkään sitä, että sitten rakastun... Kaksipiippuinen
juttu!
torstai, 21. syyskuu 2006
Kommentit