Mietin koko ajan vaan kaikkia huonoja asioita. Että se juo liikaa, sillä on väärät mielipiteet, se on sellanen ja tällanen. Voisin kuitenkin yhtä hyvin miettiä niitä hyviä puolia: se on kiltti, hauska, huomaavainen, kohtelias, fiksu, hyvännäköinen, jne. Sen kanssa on helppo olla. Eikö se riitä? Mitä mä vielä tässä vikisen?
Just tänään luin jostain naistenlehdestä, että rakastuminen on kamalaa aikaa! Se epävarmuus!! Kun ei tiedä toisen tunteista, eikä voi oikein kysyäkään. Ei kehtaa.
Mutta en mä toisaalta tiedä olenko mä rakastumassa. Ei tää ehkä ihan niin vakavaa ole. En ainakaan haluais että tää olis. En ole koskaan ymmärtänyt pareja, jotka sanovat, että ei me seurustella, me ollaan vaan kavereita. No nyt ymmärrän! Se on heti vakavampaa ja jotenkin tylsempää kun myönnetään, että hei me nyt sitten ollaan pari. En mä ainakaan haluais sitä tässä vaiheessa. Nyt se on vaan sellainen hoito... :-)


Ja vielä Herkulle kiitos blogini mainostamisesta! Heti tuli lisää lukijoita, hiphei!!