Ärsyttää taas. Jotenkin onnistun aina vetämään herneet nenään ihan pienistä asioista, sellaisista joilla ei ole mitään merkitystä. Aina saan kaiken näyttämään siltä, että Mies ei ole tosissaan, ei se oikeasti mitään halua ja ties vaikka pelaisi vaan. Kaiken saan näyttämään siltä miltä haluan. Näen vain sen minkä haluan nähdä.
Ja nyt tuntuu siltä, että haluan vain nähdä kaiken negatiivisen. Ihan kuin se ei ajattelis mua ollenkaan. Tai olis yhtä lovey-dovey kuin minä.
Ehkä mä vaan ikävöin sitä liikaa ja koko ajan toivon että se soittaisi mulle ja kertoisi että se haluaa olla mun kanssa aina, että mentäis heti ensi viikolla naimisiin ja hankittaisiin ne 2,1 lasta pikimmiten.
Hmm... Itseasiassa nyt kun kirjoitin sen tuohon, tajusin että sitähän mä juuri haluan. Ja tiedän, että en välttämättä koskaan tule saamaan. Täytyy varmaan ottaa puheeksi. Missä mennään, minne mennään.
Kamalaa, mä olen taas onnistunut rakentamaan pilvilinnoja! Ja sellaisen ihmisen kanssa, joka ei rakenna samoja pilvilinnoja.
Oikeastaan tarvitsisin kallion. Sellaisen luotettavan, turvallisen ihmisen, joka seisoisi sanojensa takana ja sanoisi että se haluaa olla mun kanssa. Haluaisin tietää, että Mies ei lähde mun luota minnekään. Voispa se luvata sen.