Olen niin rakastunut, rakastunut, rakastunut!!
Välillä oikein hävettää että olen niin epäreilu ja kohtuuton Miehelle. Se ei ole todellakaan ansainnut mun kieroja mielikuvituksia - Mies on ollut ainoastaan reilu mua kohtaan. Kiltti, huomaavainen ja hellä. Ja mitä saa kiitokseksi? Pelkkää epäluuloa ja epäluottamuslauseita!
Nyt on onneksi taas unohdettu kaikki turha skeptisyys.
Meillä on niin ihanaa, niin ihanaa. Tuo kihlasormusepisodi vain vahvisti käsitystäni siitä, että Mies todella haluaa olla vain mun kanssa. Puheltiin taas yhtenä päivänä tulevaisuudesta, ja kysyin Mieheltä että eikö ahdista ajatus, että ei enää koskaan saisi olla kenenkään muun kanssa, ja yllätyksekseni Mies vastasi että ei. Mutta totesi se kuitenkin, että ei voi tietää loppuuko tämä meidän rakkaus joskus. (Okei, mä vähän painostin sitä sanomaan jotain tuon suuntaista...) Eihän ikuisen rakkauden nimeen kukaan voi vannomaan mennä. Ei tulevaisuudesta voi tietää. Mutta yrittää täytyy ja uskoa siihen.
Niin me tehdään.
Me halutaan olla yhdessä koko ajan. Aina.