Hiphei, löysin taas tämän ikivanhan blogini. Hassua, en koe olevani sama ihminen, joka tätä aiemmin kirjoitti, vaikka periaatteessa mikään ei ole muuttunut. Olen todellakin sama ihminen.

Lapsia ei ole siunaantunut vieläkään. On ollut yritystä ja kiertopäivien laskeskelua, turhautumista ja pitkiäkin seksittömiä aikoja. Ei vaan ole huvittanut. 

Välillä se on ihan ok. Elämä on oikeastaan ihan mukavaa nyt. Asiat on hyvin, on työt ja ystävät ja harrastukset. Päivät kuluu hyvin ja suurimmaksi osaksi on iloinen mieli. 

Toisinaan taas tuntuu, että elämä ei voi jatkua näin. Aina kun joku ilmoittaa raskaudesta tai kysyy, onko meillä lapsia, tulee se kauhea möykky sinne rintaan. Se sellainen tunne, että  me ollaan jotenkin epänormaaleja, kun ei kyetä saamaan jälkikasvua. Ihan kuin asialle nyt viimeistään olisi tehtävä jotain, sillä kohta on myöhäistä ja sitten koko loppuelämä on ihan pilalla. 

Ei se kai kuitenkaan ihan niin mene. Monet ihmiset on lapsettomia, osa omasta halusta ja osa haluamattaan. Eikä se nyt ihan kauheaa ole koko ajan. Joskus on ihan kivaa, vaikka ei olekaan omia lapsia. Voi lainata sukulaisten lapsia tai vaikka repäistä ja tehdä ihan vaan aikuisten juttuja. Mennä vaikka pääsiäisenä baariin ja tulla kotiin vasta aamuyöstä. Eikä tarvitse aloittaa suunnittelua paria viikkoa aikaisemmin. 

Asia pyörii mielessä paljon, mutta ei aina ihan sysimustana. Toisinaan olen jopa ihan tyytyväinen elämääni. Ja onhan mulla ihanan onnellinen avioliitto ja rakastava mies. Kaikilla ei ole.