Ei pitäis yrittää liikaa, vaikka mä olenkin näin epätoivoinen.
Mietin joka aamu kun herään, että tapaankohan mä tänään Sen Oikean. Hullua olla tällanen! Pitäis koittaa rajoittaa vähän...
Nettideittailukaan ei mua kiinnosta, koska ei siinä yhtään tiedä
millanen se toinen ihminen on. Ihan täyttä bullshittiä, että sieltä
muka vois ketään löytää. Se on kuin etsis parsinneulaa heinikosta vai
miten se sanonta meni.
Mut pitäiskö mun vaan istua kotona ja
odottaa, että "kohtalo" tai joku korkeampi voima heittää mun eteeni
elämäni miehen? Mun mielestä mä voin kans yrittää tehdä asialle jotain,
enkä vaan seisoa tumput suorina ja ihmetellä, että miksei mitään
tapahdu.
Mutta totta on, että ei sais yrittää liikaa. Se on yhtä tyhmää kuin kuvitella jotain nettideittailusta.
Missä mä voisin sitten törmätä siihen yhteen? Mä en oikeesti ehkä enää
ikinä näe sitä jos en nyt ota ohjia omiin käsiin! Ei sillä, että mä
sitä nyt olisin heti tapaamassa välttämättä, mut kuitenkin. Saa nähdä,
mitähän tästäkin seuraa... Kauhulla jään odottamaan!
Mut ajattele
jos me tavattais ja sit mä en oliskaan yhtä ihana sen mielestä kuin se
on mun mielestä. Mä en kyllä kestäis mitään pakkeja nyt! Ja mitä syytä
mun olis olettaa, että mä olisin sen mielestä yhtään ihana, koska eihän
me edes oikeesti tunneta! Just vähän - pienen himpun verran - enemmän
kuin jos oltais tavattu netissä. Eihän se välttämättä edes tiedä kuka
mä olen. Ei se välttämättä muista mua enää.
torstai, 13. heinäkuu 2006
Kommentit