Ei ole vielä kuulunut mitään siitä yhdestä. Joko se pitää mua hulluna, se ei tiedä miten se kirjoittais mulle nätisti, että kiitos mutta ei kiitos, tai sitten se ei ole vielä lukenut postejaan.
Mä niin kovasti toivon, että se olis toi viimeinen vaihtoehto!
Joku tuossa kommentoi, että ei haluais ottaa ketä vaan, vaikka onkin kauhea tarve löytää mies. Niin, enhän mäkään ketä vaan ottais. Se yks vaan sattuu olemaan aika ihana, ja oon haaveillut siitä jo pitkin kevättä. Enää en näe sitä missään, jollen itse tee asialle jotain. Ja nyt koitin tehdä. Saa nähdä tuleeko paskaa niskaan vai mitä.
Järkkyä olla tälleen toisen armoilla! Sehän voi murskata mut jos se haluaa. Tai eihän se sitä tiedä (toivottavasti!) että mä olen näin epätoivoinen. Mä olen kyllä epätoivoinen, vaikka en haluais sitä myöntää. On vaan ihan kivakin haaveilla paremmasta elämästä ja siitä, että olis joku kenen kyljessä vois katsoa telkkaria ja aamulla herätä hymy kasvoilla. Saahan sitä haaveilla...