Huh, kamalaa kun jännittää. Siis hermostuttaa. Ihan sikana. Huomenna
pitäis nähdä se ihana. Se aikoo soittaa mulle huomenna ja sit
sovitaan missä nähdään. Kamalaaaa!!! Mä en pysty! Kun oon vaan tällanen
tavallinen enkä mikään ihmeellinen. Jos se sitten pettyykin? Jos en
olekaan hauska? Tai ihana? Tai edes kiva?
Enkä mä oikeestaan edes muista millanen se itse on. Muistan vaan, että
sillä oli hauskat jutut ja että ei se kovin pahan näköinenkään ollut.
Ja haaveilin siitä jo silloin... Mut se ei tiedä sitä.
Mitä jos
tää oikeesti toimis? Olisko ihan hullua? Mut miksei periaatteessa vois
toimia? Ei vaan pidä mennä asioiden edelle. Ihan iisisti nyt, ei mitään
stressiä. Mut onhan se aika stressaava tilanne, kun pitää "markkinoida"
itseään jollekin, josta haluais enemmän kuin ystävän. En mä välttämättä
osaa. Sit jos oon hermostunut (tai kun olen
hermostunut) niin oon ihan jäykkäpaska ja saatan sanoa jotain
idioottimaista. Melko varmasti sanon jotain mitä myöhemmin kadun.
Voisin oikeestaan katua jo nyt, kun tiedän että jotain sammakoita
kuitenkin pääsee suusta.
Iik, mua pelottaa. Ja sit jos se ei
olekaan kiva? Kun enhän mäkään niin kauheen hyvin tiedä millanen se on.
Oon vaan kuvitellut kaikkea, en oikeesti tiedä.
Siitä olen
kuitenkin ylpeä, että olen ollut niin rohkea että tää on nyt edes tässä
pisteessä. Jos vaan odottaisin kotona, että kyllä joku varmaan pian
ottaa yhteyttä, niin kauan saisin odottaa! Ei sellaista päivää tule,
että seuraa tarjottaisiin kultaisella tarjottimella. En mä nyt ihan
niin suosittu ole.
perjantai, 4. elokuu 2006
Kommentit