Huh, kamalaa kun jännittää. Siis hermostuttaa. Ihan sikana. Huomenna pitäis nähdä se ihana. Se aikoo soittaa mulle huomenna  ja sit sovitaan missä nähdään. Kamalaaaa!!! Mä en pysty! Kun oon vaan tällanen tavallinen enkä mikään ihmeellinen. Jos se sitten pettyykin? Jos en olekaan hauska? Tai ihana? Tai edes kiva?
Enkä mä oikeestaan edes muista millanen se itse on. Muistan vaan, että sillä oli hauskat jutut ja että ei se kovin pahan näköinenkään ollut. Ja haaveilin siitä jo silloin... Mut se ei tiedä sitä.
Mitä jos tää oikeesti toimis? Olisko ihan hullua? Mut miksei periaatteessa vois toimia? Ei vaan pidä mennä asioiden edelle. Ihan iisisti nyt, ei mitään stressiä. Mut onhan se aika stressaava tilanne, kun pitää "markkinoida" itseään jollekin, josta haluais enemmän kuin ystävän. En mä välttämättä osaa. Sit jos oon hermostunut (tai kun olen hermostunut) niin oon ihan jäykkäpaska ja saatan sanoa jotain idioottimaista. Melko varmasti sanon jotain mitä myöhemmin kadun. Voisin oikeestaan katua jo nyt, kun tiedän että jotain sammakoita kuitenkin pääsee suusta.
Iik, mua pelottaa. Ja sit jos se ei olekaan kiva? Kun enhän mäkään niin kauheen hyvin tiedä millanen se on. Oon vaan kuvitellut kaikkea, en oikeesti tiedä.
Siitä olen kuitenkin ylpeä, että olen ollut niin rohkea että tää on nyt edes tässä pisteessä. Jos vaan odottaisin kotona, että kyllä joku varmaan pian ottaa yhteyttä, niin kauan saisin odottaa! Ei sellaista päivää tule, että seuraa tarjottaisiin kultaisella tarjottimella. En mä nyt ihan niin suosittu ole.