En olekaan kirjoittanut vähään aikaan, mutta paljon on kuitenkin tapahtunut. Ihana soitti torstaina, puhuttiin jotain tunti... Oli kiva jutella sen kanssa. Se pyysi mua viikonlopuksi sen mukaan toiseen kaupunkiin, mutta en voinut lähteä kun olin jo ehtinyt sopia muuta. Vähän harmitti...
Sitten tänään olisin voinut nähdä sitä ja lähetin sille viestin että kerkeäiskö se, mutta ei kerennyt. Se oli vasta tulossa kotiin ja mä en voinut jäädä odottamaan.
Se sanoi myös jotain muuta aika mielenkiintoista. Tai siis silloin ekalla kerralla kun juteltiin torstaina, niin se oli tosi ihana ja sanoi kaikkea kivaa. Oli vähän kiusallinen olo melkein, mutta siis silleen hyvällä tavalla kuitenkin. Tänään se sanoi kans, että olis ollut kiva nähdä ja että oli kiva kun mä pyysin. Sit se sanoi, että se  oli loukannut kätensä kännissä viikonloppuna... Mä en oikein tykkää tosta. Miksi pitää olla niin kännissä että menee hermot ja loukkaa itsensä? En tajua enkä tykkää yhtään. Mitä jos se vaikka lyö naisiakin? Enhän mä voi sitä mistään tietää. Me ollaan nähty vasta kerran ja silloin oli kyllä tosi kivaa, mutta enhän mä sitä oikeesti tunne.
Noh, kai mä sitten tiedän kannattaako tää vai ei, kun nähdään taas. Ja kyllä mä uskon että me nähdään. Ei vaan ehkä ihan pian, ja se harmittaa aika kovalla kädellä.