Mä en vaadi mieheltä mitään. En aikaa, en uskollisuutta, en totuutta. Pitäisköhän mun alkaa vaatia? Jos vaikka ehdottaisin sille, että aletaan seurustelemaan?! Oliskohan ihan hullua? Just kun eilen(kin) valitin sitä, että siinä on niin paljon vikoja. Mutta eihän täydellistä miestä löydy koskaan!! Ei koskaan.
Mistä sen sitten tietää kuka on vähiten väärä? Tai eniten oikea? Ei mistään, kai. Jos se vaan tuntuu hyvälle. En mä kyllä voi tietää mistään, onko mies se oikea. Ei ainakaan nyt tunnu sille. En vois kuvitella, että meillä olis lapsia tai mitään. Se kuitenkin vaan ryyppäis kaikki viikonloput ja mulla menis hermot. Sitten kaikkia ärsyttäis ja lopulta meidän olis pakko erota.
Huh, onpa tylyä tekstiä. Oikeesti mä olen ihan innoissani kun me pian taas nähdään.
Vai olenko? Mä en tiedä enää mistään mitään. Samalla aikaa ihanaa ja kamalaa.