Joskus on sellainen olo, että mulla ei ole mitään omia ajatuksia. Ihan
kuin kuuntelisin vaan tarkkaan mitä muut (lähinnä sellaiset ihmiset
ketä ihailen) ajattelee ja sitten alan kopioida niitten ajatuksia
omikseni. Ihan hullua! Pitäis ehkä koittaa ottaa selvää asioista itse
eikä vaan luottaa kuulopuheisiin.
Puhun nyt tietysti taas miehestä. Sen ajatukset on alkanut taas
häiritä. En mä voi sille mitään. Mua pelottaa, että olen pian
samanlainen yhteiskuntakritiikkiä suoltava aktivisti, vaikka en
oikeasti halua olla sellainen. Toisten ihmisten ajatukset vaan tarttuu
muhun niin helposti. Ja samalla kun pelkään, että alan ajatella samalla
tavalla kuin mies, pelkään myös sitä, että tarkoituksella alan ajatella
juuri päinvastoin. Ihan vaan kiusallani. Ja sekään ei ole oikein. Mun
pitäis ehkä selvittää itselleni mitä mä itse ajattelen yhteiskunnasta,
politiikasta, historiasta ja kulttuurista.
Mut ei mua kiinnosta. Ei voi mitään. Politiikka ei oo mun juttu, ei
sitten millään. Kyllä mä aina äänestän vaaleissa, ja vaan kerran oon
äänestänyt tyhjää. Mutta mun äänet menee aika tasan niille, ketä
lehdistö, ystäväpiiri, perhe ja muut läheiset suosii. Mä tiedän että
tää on ihan älyttömän tyhmää! Mä oon niin helposti huijattavissa,
varmaan oikea ihanneäänestäjä monen poliitikon mielestä. Menen heti
lankaan. Uskon kaiken mitä mulle sanotaan. En tarkista taustoja enkä
suhtaudu kriittisesti.
Oon alkanut ottaa selvää asioista. Mutta vaikeaa sekin on, koska
objektiivista lähdettä on mahdoton löytää. Edes joku Hesari ei kirjoita
asioista niiden oikeilla nimillä! Näistä asioista pitäis olla ihan
helvetin kiinnostunut, jos haluaisi oikeasti tietää jotain.
Tavallaan tykkään siitä, että mies on saanut mut ajattelemaan. Elämä ei
saa olla liian helppoa. Ajatustyö on kivaa ja älyllisiä haasteita pitää
olla.
Ja samalla kaipaan sitä pinnallista omaan napaan tuijottamista. Välillä
niin paljon, että tekis mieli sanoa miehelle, että tää on nyt kuule
tässä.
keskiviikko, 25. lokakuu 2006
Kommentit