Pidän miehestä, koska se on ihana, kiltti, hyvännäköinen. Ei mikään
vätys. En voi sietää saamattomia ihmisiä. Että jos ollaan lähdössä
jonnekin, niin vitkutellaan ja vatkutellaan tuntitolkulla. Ei ei. Jos
mennään niin sitten mennään. Mies on sellainen. Välillä tosin jäädään
pussailemaan ja halimaan, vaikka pitäisi olla jo matkalla. Mutta
sellaista elämä on kun on rakastunut!
Mies on viisas. Mies ajattelee omaa napaansa kauemmas ja tiedostaa
yhteiskunnan ongelmat paremmin kuin moni muu. Mies välittää
kanssaihmisistä ja on kohtelias kaikille. Sanavalmis ja
huumorintajuinen.
Miehen lähellä on hyvä olla. Siinä on lämmin ja
turvallinen olo. Mies silittää ja on hellä. Pussaa ja halaa. Sanoo
ihanaksi. Hymyilee.
Miten siihen voisi olla rakastumatta?!
Taustalla väijyy
kuitenkin peikko. Mies sanoo, että se kyllästyy nopeasti. Toteaa
kuitenkin samaan hengenvetoon, että ehkäpä pian kyllästyttää
kyllästyminen. Mies sanoo, ettei halua koskaan lapsia. Mies on välillä
synkkä ja miettii otsa kurtussa elämän varjopuolia.
Laidasta laitaan menevät tunteet ja ajatukset. Uskaltaako tähän
heittäytyä? Pitäisikö sittenkin vetää käsijarrusta, vielä kun voi? Vai
voisiko antaa mennä ja luottaa siihen, että elämä kantaa. Ja olenhan mä
saanut niin paljon paskaa niskaan elämäni aikana, että kestän kyllä
yhdet sydänsurut. Jos vaihtoehtoina on hetken huuma ja itku pitkästä
ilosta tai tasapaksu arki, niin kyllä mä taidan valita sen hetken
huuman. Eihän sitä tiedä tuleeko pitkästä ilosta itku, ja jos tulee
niin milloin ja kuinka iso.
tiistai, 17. lokakuu 2006
Kommentit