'It takes courage to enjoy'
Näin laulaa Björk. Ja tottahan se on: on rohkeaa heittäytyä tunteeseen, antaa palaa ja koittaa luottaa. Siihen toiseen ihmiseen, sen tunteisiin ja yhteisiin hetkiin. Mitä jos ei uskallakaan? Jos alkaa pelottaa?
Välillä on Miehen kanssa niin helppoa. Tuntuu siltä kuin mikään ei voisi mennä pieleen. Toisiamme vartenhan me täällä ollaan!
Ja sitten taas toisinaan uskottelen itselleni, että tämä suhde on tuhoon tuomittu. Mies ei halua sitoutua, ja vaikka haluaisikin, ei osaa. Jossain kohtaa tämän on mentävä pieleen, sillä sellaista elämä on. Ainakin minun elämäni. Mikään ei voi mennä tarpeeksi hyvin. Koskaan ei voi olla tarpeeksi onnellinen. Aina löytyy jotain parempaa. Nurkan takaa, sivupeilistä tai horisontista.
Koitan selittää itselleni, että täydellisyyttä ei ole olemassakaan! Ei täydellistä ihmistä, kumppania tai suhdetta. Ja tulen siihen tulokseen, että en minäkään ole täydellinen Miehelle.
Mitä tuskaa! Elämän tuskaa.
Mitä minäkin olen miettinyt jostain yhteen muuttamisesta ja lapsista. Ihan naurettavaahan sellaisia on tässä vaiheessa miettiä. Vasta alettiin seurustella. Huomenna ehkä jo erotaan. Siihen jäi nekin haaveet avoliitosta tai perheestä.
Tai sitten kaikki meneekin hyvin. Rakastuminen muuttuu rakastamiseksi ja vaaleanpunaisten lasien takaa näenkin ihanan miehen, joka rakastaa minua sellaisena kuin olen. Ja johon voin luottaa, kuin kallioon.