Suhde alkaa muuttua arkiseksi. Tämä ei siis missään nimessä ole huono asia, vaan oikeastaan olin jo odottanutkin tätä. Nyt vasta suhteen kestävyys mitataan.
Kaikki on mennyt tähän asti oikein hyvin. Sormus vasemmassa nimettömässä ei tunnu raskaalle. Huomaan kuitenkin usein ajattelevani sitä hymyissä suin. Sormusta ja kihlausta ja tulevaa avioliittoa.
Kysyin eilen Mieheltä rakastaako hän minua vielä yhtä paljon kuin kesällä. Vastaus oli "enemmän". Miten tuollainen kultakimpale voi olla minun?? Niin ihana että pakahdun.

Iso varjo on kuitenkin lankeamassa ajatuksiini. Se liittyy vauvahaaveisiin. Raskautta ei vaan kuulu. Yritystä on jo takana liian pitkään... Tuntuu että missään ei ole mitään järkeä jos en koskaan voi tulla äidiksi. Olisi hirveä tarve puhua tästä jollekin, mutta en uskalla avautua kenellekään. Se tuntuu luovuttamiselle. Silti tuntuu niin pahalle ajatella, että kaikki varmaan luulee ettei me vain haluta lapsia. Eräälläkin vanhalla koulukaverilla, johon törmäsin sattumalta melkein 20 vuoden tauon jälkeen, on jo kolme lasta! Ja meillä ei yhtäkään... Se surettaa.