sunnuntai, 7. huhtikuu 2013

Blogi elää!

Hiphei, löysin taas tämän ikivanhan blogini. Hassua, en koe olevani sama ihminen, joka tätä aiemmin kirjoitti, vaikka periaatteessa mikään ei ole muuttunut. Olen todellakin sama ihminen.

Lapsia ei ole siunaantunut vieläkään. On ollut yritystä ja kiertopäivien laskeskelua, turhautumista ja pitkiäkin seksittömiä aikoja. Ei vaan ole huvittanut. 

Välillä se on ihan ok. Elämä on oikeastaan ihan mukavaa nyt. Asiat on hyvin, on työt ja ystävät ja harrastukset. Päivät kuluu hyvin ja suurimmaksi osaksi on iloinen mieli. 

Toisinaan taas tuntuu, että elämä ei voi jatkua näin. Aina kun joku ilmoittaa raskaudesta tai kysyy, onko meillä lapsia, tulee se kauhea möykky sinne rintaan. Se sellainen tunne, että  me ollaan jotenkin epänormaaleja, kun ei kyetä saamaan jälkikasvua. Ihan kuin asialle nyt viimeistään olisi tehtävä jotain, sillä kohta on myöhäistä ja sitten koko loppuelämä on ihan pilalla. 

Ei se kai kuitenkaan ihan niin mene. Monet ihmiset on lapsettomia, osa omasta halusta ja osa haluamattaan. Eikä se nyt ihan kauheaa ole koko ajan. Joskus on ihan kivaa, vaikka ei olekaan omia lapsia. Voi lainata sukulaisten lapsia tai vaikka repäistä ja tehdä ihan vaan aikuisten juttuja. Mennä vaikka pääsiäisenä baariin ja tulla kotiin vasta aamuyöstä. Eikä tarvitse aloittaa suunnittelua paria viikkoa aikaisemmin. 

Asia pyörii mielessä paljon, mutta ei aina ihan sysimustana. Toisinaan olen jopa ihan tyytyväinen elämääni. Ja onhan mulla ihanan onnellinen avioliitto ja rakastava mies. Kaikilla ei ole. 

maanantai, 20. kesäkuu 2011

Raskaaksi aikataulussa

Kyllä meni hermot viime viikolla töissä, kun työkavereista suurin osa on raskaana/pienen lasten äitejä/tulossa raskaaksi ja jutut arvatenkin liittyvät ainoastaan lapsiin ja raskauksiin. Ja kyllä, yksi työkaveri tosissaan ilmoitti, että aikoo olla kolmen kuukauden päästä raskaana. Laskettu aika on sitten maaliskuun alussa, eli äitiysloma alkaa helmikuussa. Ja tällä hetkellä hän siis EI ole raskaana.

Ihan kiva, että toiset voi noin suunnitella elämänsä juuri niin kuin parhaiten omiin aikatauluihin sopii. Ja hän on tosiaan tehnyt sen ennenkin : ensimmäinen lapsi pantiin alulle aivan sopivasti isän kesälomiksi. Ja kyllä, raskaustestin positiivisesta tuloksesta ilmoitettiin Facebookissa samana iltana. Mikä nyt olisikaan voinut mennä pieleen?

Ei saisi olla näin katkera! Eihän muiden lapset ole multa pois! Mutta tuli kyllä selväksi, että mulla ja noilla työkavereilla ei tosiaan ole paljonkaan yhteistä enää. Töissä kaikki puheet liittyy lapsiin, lapsiperheisiin ja raskauksiin. Mitäpä mulla siihen sanomista. Olen siis hiljaa.

perjantai, 27. toukokuu 2011

Identiteettikriisi

Olen viime aikoina miettinyt omaa identiteettiäni paljon. Ajattelin aina, että musta tulee nuori äiti ja hommaan ainakin 3-4 lasta. No, muutama vuosi sitten seurustelin väärän miehen kanssa, joten ehkä hyväkin, ettei niitä lapsia siihen suhteeseen siunautunut.

Nyt olen jo "vanha" äidiksi, vaikka vasta reilut 30 olenkin. Jos mulla olisikin nyt jo ne pari kolme lasta, identiteettini olisi varmasti oleellisesti erilainen. Nyt voin tehdä oikeastaan ihan mitä huvittaa ihan koska huvittaa. Elän aika itsekeskeistä elämää, minun ei tarvitse juuri muiden ihmisten tarpeista huolehtia. Olen olemassa vain itseäni varten. Tietysti myös mies pitää ottaa huomioon, mutta koska ollaan aika paljon eri paikkakunnilla, vietän eniten aikaa itsekseni.

Jos olisin äiti, haluaisin olla sporttinen ja nuorekas. Koittaisin pukeutua nuorekkaasti, en mihinkään säkkeihin. Kävisin lenkkeilemässä ja kavereita tapaaassa ja jättäisin lapset välillä isälle. Sitten me tehtäisiin paljon juttuja myös koko perheen kesken: käytäisiin luontoretkillä, lastenteatterissa, leikkipuistoissa, konserteissa. Meidän koti olisi sisustettu iloisin värein, lastenhuoneessa olisi isokuvioista tapettia ja ehkä joku iso seinätarra. Pihalla olisi iso laatikko lasten ulkoleluille ja eteisessä naulakko lasten ja kavereiden ulkovaatteille. Meille myös naapureiden lapset voisivat tulla lasten synttäreille ja lettukesteille sunnuntaisin.

Kaikki tämä on nyt tietenkin ihan huttua. En minä ole äiti, eikä meillä ole lapsia. Meidän elämä on ihan toisenlaista: Samoillaan metsissä ilman lapsia. Käydään pyöräretkillä keskenämme. Elokuvissa,  ravintoiloissa, baareissa. Päivät menee ihan hukkaan. Elämällä ei ole sellaista oikeaa tarkoitusta. Jos päätän joku aamu jäädä sänkyyn makaamaan koko päiväksi, sen huomaa korkeintaan työnantaja. Ketään ei oikeasti kiinnosta.

Tämä on nyt tietysti kärjistämistä. Onhan lapsettomillakin elämässä paljon hyviä puolia verrattuna perheellisiin. Ei vaan just nyt tule mieleen yhtäkään.

torstai, 26. toukokuu 2011

KP 12, ovulaatio

Tänään ovuloin. Ja mies on tietenkin toisella paikkakunnalla.
Näinhän tää menee.

Lääkäritkin sanoivat, että koska kummastakaan meistä ei ole mitään vikaa löytynyt, todennäköisin syy lapsettomuudelle on miehen matkustustyö.
Asia onneksi muuttuu lähiviikkoina.

keskiviikko, 6. huhtikuu 2011

Ei otsikkoa

Luin huvikseni koko blogin läpi varmaan ensimmäistä kertaa. Täytyy onneksi todeta, että suurin osa tosta alkuaikojen epävarmuudesta ja pelosta on hävinnyt. Ollaan edelleen Miehen kanssa onnellisia ja ollaan jotenkin sulauduttu yhteen (aikaisemmin en oikein täysin ymmärtänyt mitä toi ilmaisu tarkoittaa). Elämä rullaa omalla painollaan, eikä tunnu todennäköiseltä että erottais lähivuosina ainakaan. Elämä on tässä ja nyt.

Mustasukkaisuutta en ole ajatellut pitkään aikaan, mutta muistan hyvin miltä toi alkuaika tuntui. Edelleen välillä tulee mieleen, että mitä jos Miehellä oliskin joku suhde, mutta en ihan tosissani sellaista enää ajattele.

Ja viinaakin Mies on käyttänyt ihan kohtuudella sen jälkeen kun muutettiin yhteen eli ainakin 2,5  vuotta. En ainakaan ole kokenut sitä enää ongelmaksi, vaikka aluksi hirveästi pelkäsin että jos siitä tulee kamala ongelma.

Ihan mielettömän huvittavaa lukea noita ihan ensimmäisten kuukausien juttuja! Musta tuntuu, että noista ajoista on ikuisuus! Ja tavallaan se on harmi, koska se oli jotenkin ihan mieletöntä ja ihanan pelottavaa aikaa. Varsinkin kun kaikki meni kuitenkin hyvin lopuksi.

Tietysti toi vauva-asia edelleen kalvaa mieltä, mutta se onkin ihan toinen juttu, eikä oikeastaan kuulu tämän blogin aihepiiriin. Siitäkin on silti tullut kirjoteltua. Ja asia painaa mieltä toisinaan ihan uskomattoman paljon.