Olin eilen kaupungilla Ystävän kanssa. Tuli kumottua kuppi jos toinenkin, ja nyt olen kotona krapulassa. Oikeastaan pahin on ohi, mutta yöpaitaa en ole jaksanut vielä vaihtaa. Pitäis kai pukea ja mennä käymään kaupassa.
Eilen taas ei tapahtunut mitään. Ei ollut ketään mielenkiintoisia miehiä. En mä nähnyt ketään kenen kanssa olisin halunnut edes jutella. Ystävä oli sitä mieltä, niin kuin kaikki muutkin kenen kanssa olen asiasta keskustellut, että mun pitäis vaan "ilmiantaa itseni", eli kertoa sille yhdelle kuka mä olen. Helppohan se on sanoa. Mä haluaisin kans kertoa sille, mutta siihen pitää löytyä joku tyylikäs keino. Ei saa vaikuttaa epätoivoiselta (vaikka juuri sitä olen!), ei saa olla tyrkky, mutta kuitenkin pitää tehdä selväksi että olen tosissani ja tämä ei ole vitsi.
Sit jos se sanoo, että sori vaan mutta ei kuule kiinnosta, niin tiedänpähän sitten. Oikeastaan on kuitenkin kivempi kuvitella, että meistä vois tulla jotain. Nyt kun kaikki on periaatteessa vielä mahdollista. Sitten jos saan pakit, niin en voi enää edes haaveilla. Mitä mä sitten teen? Alan nyplätä pitsiä vai?
Mä olen oikeasti ihan mukava, kiva ja en edes kovin pahan näköinen. "Luotettava, kiva, ihana ja viaton." Miksi mä olen yksin?! Mä en tajua!! Kun katselee tuolla kaupungilla, niin kaikenlaisilla ihmisillä on kumppani! Tyhmillä, rumilla ja ihan kaikilla!! Kai mullekin on joku olemassa? Haluan ainakin ajatella niin. Ei ihmisen ole hyvä olla yksin.