Nyt on taas sellainen vaihe päällä, että en sittenkään tiedä kannattaako tähän edes panostaa. Varmaan olis parasta unohtaa koko mies. Ei tästä kuitenkaan tule mitään, joten mitä sitä turhaa kiusaamaan itseään. En mä voi hyväksyä sen ajatuksia, en mitenkään. Enkä voi enkä haluaisikaan muuttaa toista ihmistä.
Jossain vaiheessa se pimeä puoli kuitenkin tulee esille. Ja vaikka mä tiedän että se paha on olemassa, niin en ajattele sitä ja kuvittelen, että se ei haittaa mitään. Oikeasti se kuitenkin haittaa kovalla kädellä.
Mutta sitten se on kuitenkin niin söpö. Juttelee mukavia ja hempeilee. Taktikointia se tietysti on, kyllä mä sen tajuan. Olen vaan niin helppo kohde, kun olen niin kauan ollut yksin. Pitäis ottaa itseä niskasta kiinni ja vaatia parempaa. Mä tiedän, että olen ansainnut paljon parempaa.